Pyhäselän urheilijat Sinettiseuralogo

Yleisurheilu Salibandy Lentopallo Hiihto Naisliikunta Forum
Etusivu
Ajankohtaista
Yleistä
Lemmenlava
Lajit
Liity
Kuvia
Kunniakierros
Totuusleikki
Linkkejä
Yhteystiedot
JOENSUU 14.9.2017

Ruotsinkieliseltä alueelta myös Pohjois-Karjalaan rantautunut kouluviestikarnevaalitapahtuma juostiin torstaina Joensuussa. Kilpailuissa ratkottiin myös maastojuoksun koululaismestaruuksia.

Kouluviestikarnevaalit on valtakunnallinen konsepti, jossa päämääränä on tehdä samantyylinen juoksun karnevaalitapahtuma kuin mikä on ruotsinkielisten Stafettkarnevalen. Joensuussa tapahtuman järjesti torstaina koululiikuntatoimikunta.

-Koululiikuntatoimikunta on linjannut toimintaansa siten, että olemme siirtymässä enenevässä määrin pois kovista urheilutapahtumista. Roolijakona on se, että nuo kovat eli virallisten sääntöjen mukaan kilpailtavat kilpailut, jätämme pääsääntöisesti seurojen hoidettavaksi ja meillä isona ohjaavana tekijänä on lasten kasvatus ja koulujen opetussuunnitelmat, kertoo tapahtuman järjestelyistä päävastuun kantanut Kimmo Hyppönen.

Koululiikuntatoimikunta haluaa edelleen järjestää kilpailuja, mutta Hyppösen mukaan tuloksia eikä sijoituksia haluta korostaa, vaan tärkeämpää on liikkuvaan elämäntapaan kasvattamiseen liittyvä tehtävä.

-Toivoisin, että koululaisten tapahtumien uutisoinneissa liikkumisen riemu, voiton tavoittelemisen kiihko, pettymysten pureskelu ja ylipäätään tuntemukset ja tarinat tapahtumasta olisivat keskiössä.

Kilpailuissa oli sarjat alakoulujen 1.-4.luokille ja 5.-6.luokille sekä yläkouluille. Mukaan uskaltautui myös yksi joukkue lukioista: Joensuun yhteiskoulun lukio.

Alakoulujen sarjoissa pitkään pohjoiskarjalaista koululaisyleisurheilua hallinnut Niittylahden koulu vei nimiinsä kahdeksan viestin voitot ja myös otti kolme voittoa myös maastojuoksuissa. Yläkoulujen lajeissa Pyhäselän yläkoulu juhli neljällä voitollaan.

Läheskään kaikki Joensuun alueen koulut eivät tälläkään kertaa osallistuneet tapahtumaan.

Martta, Alisa, Luca, Aapo ja Alpi kunnostautuivat maastoissa

Pyhäselän koululaiset veivät nimiinsä myös lähes kaikki maastojuoksujen voitot.

1.-4.luokan maastojen ykkösiä olivat Reijolan Martta Korhonen ja Niittylahden Luca Räty.

6.luokan maastojen parhaiten juoksivat Niittylahden Aapo Hämäläinen ja Alisa Oinonen ja yläasteikäisten poikien ykkönen oli Pyhäselän koulun 9.luokan Alpi Ahlholm ennen saman koulun ja luokan Toni Miettistä.

Eero Könönen




--------------------------------------------------

JOENSUU 14.9.2017

Kouluviestikarnevaalit ja maastojuoksu, lämpötila +13, pilvistä:


Pojat 1-4. lk pitkäviesti:
1. Niittylahti 7.44,83
2. Iiksenvaara 8.09,03
3. Rantakylä 8.02,69

Tytöt 1-4.lk pitkäviesti:
1. Niittylahti 8.11,02
2. Rantakylä 8.21,88

Pojat 5-6.lk pitkäviesti:
1. Niittylahti 6.46,48
2. Normaalikoulu 6.49,49
3. Iiksenvaara 7.06,31

Tytöt 5-6.lk pitkäviesti:
1. Niittylahti 7.00,79
2. Iiksenvaara 7.24,81
3. Eno 7.30,53
4. Noljakka 7.41,95
5. Normaalikoulu 8.16,64
6. Rantakylä 8.33,64

Tytöt 1-4.lk 4 x 100 m:
1. Reijola 70,24
2. Niittylahti 71,51
3. Marjala 73,95
4. Rantakylä 75,26
5. Iiksenvaara 79,33
6. Eno 80,58

Pojat 1-4.lk 4 x 100 m:
1. Niittylahti 70,37
2. Marjala 71,30
3. Rantakylä 74,84
4. Iiksenvaara 75,22

Pojat 1-4.lk maastojuoksu 1 km:
1. Luca Räty Niittylahti 3.35
2. Arsenii Kostin Sirkkala 3.37
3. Onni Hirvonen Normaalikoulu 3.38
4. Samuel Salminen Normaalikoulu 3.40
5. Verneri Vainikainen Marjala 4.03
6. Jere Tarvainen Niittylahti 4.04
7. Jaakko Leskanen Rantakylä 4.12
8. Kuuno Liminka Itä-Suomen koulu 4.25
9. Roope Matveinen Normaalikoulu 4.27
10. Kasper Partanen Marjala 4.53
11. Joonatan Loponen Itä-Suomen koulu 4.55
12. Vilho Bengtson Itä-Suomen koulu 5.10
13. Topias Kuikka Itä-Suomen koulu 5.11
14. Dima Rumyantsev Rantakylä 5.35
15. Leonard Leppinen Rantakylä 5.46

Tytöt 1-4.lk maastojuoksu 1 km:
1. Martta Korhonen Reijola 3.48
2. Nella Voutilainen Itä-Suomen koulu 3.48
3. Elina Ruusuvuori Itä-Suomen koulu 3.58
4. Pinja Myller Niittylahti 4.05
5. Mandi Mäkinen Itä-Suomen koulu 4.13
6. Laila Korkeakoski Niittylahti 4.19
7. Olivia Karhu Rantakylä 4.28
8. Satu Saastamoinen Normaalikoulu 4.29
9. Veera Venäläinen Rantakylä 4.32
10. Venla Muikku Niittylahti 4.33
11. Neea Möntti 4.35
12. Lilja-Sofia Alajärvi Normaalikoulu 4.50
13. Joanna Siljander Rantakylä 4.55
14. Helmi Pirinen Eno 4.56
15. Amanda Sallanne Eno 5.02
16. Tinja Puumalainen Eno 5.15
17. Sofia Laakkonen Eno 5.17
18. Erika Heikkinen Rantakylä 5.48

Pojat 6.lk maastojuoksu 1 km:
1. Aapo Hämäläinen Niittylahti 3.25
2. Pietari Vähä Normaalikoulu 3.28
3. Mico Räty Niittylahti 3.29
4. Joona Pirhonen Nepenmäki 3.29
5. Marek Pinter Normaalikoulu 3.47
6. Jimi Pirinen Eno 3.50
7. Aapo Koistinen Nepenmäki 3.51
8. Niko Komero Noljakka 3.52
9. Riku Pinter Normaalikoulu 3.52
10. Topias Jörgens Normaalikoulu 3.53
11. Jesse Kinnunen Iiksenvaara 3.56
12. Saku Silfsten Nepenmäki 4.08
13. Eetu Sallinen Nepenmäki 4.12

Tytöt 6.lk maastojuoksu 1 km:
1. Alisa Oinonen Niittylahti 3.55
2. Elina Ristolainen Iiksenvaara 3.57
3. Liisa Korkeakoski Niittylahti 4.03
4. Elsa Pikkarainen Iiksenvaara 4.13
5. Pihla Pyykkönen Normaalikoulu 4.17
6. Pihla Leppänen Reijola 4.32
7. Lara Toivanen Reijola 4.40
8. Viivi Toroi Iiksenvaara 4.53

Pojat 5.lk maastojuoksu 1 km:
1. Valtteri Mäkelä Karsikko 3.22
2. Lenni Laine Normaalikoulu 3.23
3. Anton Tallus Reijola 3.25
4. Tuukka Viinisalo Nepenmäki 3.26
5. Atte Hassinen Eno 3.52
6. Akseli Laitila Normaalikoulu 3.52
7. Alex Juntunen Noljakka 3.58
8. Lenni Forström Noljakka 4.01
9. Eepi Kosunen Noljakka 4.05
10. Toni Tuomela Noljakka 4.11
11. Onni Sormunen Reijola 4.31
12. Luka Toivanen Reijola 4.40
13. Eerik Kontkanen Reijola 5.08

Tytöt 5.lk maastojuoksu 1 km:
1. Annikki Ristolainen Iiksenvaara 3.58
2. Jessica Pappinen Eno 4.12
3. Ronja Karhapää Reijola 4.21
4. Nelli Hakkarainen Eno 4.29
5. Karoliina Wegelius Reijola 5.04

Pojat 7-9.lk maastojuoksu 2 km:
1. Alpi Ahlholm Pyhäselkä 7.05
2. Toni Miettinen Pyhäselkä 7.30
3. Peter Arvelainen Itä-Suomen koulu 7.35
4. Juuso Miettinen Pyhäselkä 7.39
5. Arttu Meriläinen Eno 7.40

Tytöt 7-9.lk maastojuoksu 2 km:
1. Ansa Hakala Pielisjoen koulu 8.20
2. Ella Halonen Pielisjoen koulu 8.22
3. Netta Puumalainen Eno 8.59
4. Henna Määttänen Eno 9.41
5. Jaana Niemeläinen Pielisjoen koulu 10.11

Tytöt 5-6.lk 4 x 100 m:
1. Niittylahti 60,44
2. Normaalikoulu 65,28
3. Noljakka 65,87
4. Iiksenvaara 67,56
5. Rantakylä 67,79
6. Eno 68,80
7. Reijola 70,06

Pojat 5-6.lk 4 x 100 m:
1. Normaalikoulu 59,06
2. Niittylahti 59,97
3. Noljakka 64,45
4. Rantakylä 66,23
5. Eno 66,38

Tytöt 7-9.lk pitkäviesti 2 km (200+400+600+800 m):
1. Pyhäselkä (Inka Gorski, Iida Sallinen, Suvi-Tuulia Puustinen, Karla Könönen) 6.47,11
2. Lyseon peruskoulu 7.06,52
3. Pataluoto 7.12,35
4. Itä-Suomen koulu 7.18,89
5. Pielisjoen koulu 7.29,18

Lukio pitkäviesti 2 km:
1. Joensuun yhteiskoulu 5.31,76

Pojat 7-9.lk pitkäviesti 2 km:
1 Lyseon peruskoulu 5.53,45
2 Pataluoto 5.59,74
3 Pyhäselkä 6.00,23
4 Itä-Suomen koulu 6.45,08

Tytöt 7-9.lk 4 x 100 m:
1. Pyhäselkä 1 (Anni Huovinen, Sini Lehikoinen, Jasmina Venäläinen, Sofia Raatikainen) 53,29
2. Pataluoto 55,0
3. Lyseon peruskoulu 59,82
4. Pyhäselkä 2 59,98
5. Itä-Suomen koulu 60,16
6. Lyseon peruskoulu 2 61,20
7. Pyhäselkä 3 62,54
8. Pyhäselkä 4 63,97
9. Eno 64,87
10. Pielisjoen koulu 65,19

Pojat lukio 4 x 100 m:
1. Joensuun yhteiskoulun lukio 48,19

Pojat 7-9.lk 4 x 100 m:
1. Lyseon peruskoulu 51,53
2. Pyhäselän koulu 1 52,23
3. Pataluoto 57,07
4. Pyhäselkä 2 64,63

1-4.lk sukkulaviesti 16 x 60 m:
1. Niittylahti 3.22,5
2. Nepenmäki 3.22,9
3. Normaalikoulu 3.25,0
4. Rantakylä 3.32,5
5. Marjala 3.35,4
6. Iiksenvaara 3.37,6
7. Eno 3.47,5

5-6.lk sukkulaviesti 16 x 60 m:
1. Niittylahti 3.00,3
2. Normaalikoulu 3.02,2
3. Rantakylä 3.09,6
4. Iiksenvaara 3.09,8
5. Noljakka 3.11,6
6. Nepenmäki 3.11,8
7. Eno 3.19,7
8. Itä-Suomen koulu aika puuttuu

7-9.lk sukkulaviesti 16 x 60 m:
1. Pyhäselkä 2.42,8
2. Lyseon peruskoulu 1 2.50,9
3. Itä-Suomen koulu 2.55,8
4. Eno 2.57,9
5. Pataluoto 2.58,2
6. Lyseon peruskoulu 3.15,9

[etusivu] [yleisurheilujaosto] [juttupörssi] [tulospörssi] [ranking]


Pyhäselän urheilijat